fbpx

Miltä kuulostaisi perehdytys, jonka voisi suorittaa ja tarkistaa vaivatta missä vain ja milloin vain? Vuonna 2017 lanseerattu ePerehdytys tuo perehdyttämiseen lisää paitsi joustavuutta ja käytännöllisyyttä myös varmuutta, sekä edistää koko toimialan tietoisuutta työturvallisuudesta. ePerehdytys on rakennusalan yhteinen sähköinen perehdytysmalli, jonka voi tehdä verkossa ilman aikarajoituksia tai paikkasidonnaisuutta, vaikka kotona omassa rauhassa sopivassa tilanteessa. Perehdytyksen voimassaoloaika on 12 kuukautta kerrallaan. ePerehdytys hyödyttää sekä työnantajaa että -tekijää joustavuudellaan ja luotettavuudellaan. Sen käyttö on kuitenkin vapaaehtoista.

ePerehdytystä hallinnoivat Rakennusteollisuus RT, Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO ja Suomen Rakennusmedia Oy. Sen suorittaminen on osa RATEKOssa toteutettavaa työturvallisuuskorttikoulutusta. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei ePerehdytys korvaa työturvallisuuskorttia eikä työmaakohtaista perehdytystä. Sen hyödyntäminen kuitenkin säästää aikaa ja vaivaa, kun työmaalle saavuttua voidaan suoraan keskittyä työmaakohtaisiin asioihin työmaakierroksen parissa.

ePerehdytyksen edut

Monet ePerehdytyksen ominaisuudet tekevät siitä käytännöllisen vaihtoehdon. Perehdytyksen voi tehdä missä vain ja milloin vain, toimivalla internetyhteydellä. Ei siis enää tarvetta järjestää pitkäveteisiä koulutustilaisuuksia.
ePerehdytyksen interaktiiviset koulutusmateriaalit sisältävät esimerkiksi ohjeaineistoja, tehtäväsivuja, videoita sekä tentin. Sisällön teemoina ovat esimerkiksi työmaiden yhteiset pelisäännöt, työturvallisuuden riskien tunnistaminen ja minimointi sekä informaation soveltaminen omaan työhön.
Hyväksytyn tuloksen jälkeen tiedot koulutuksen suorittamisesta ovat luettavissa saman tien Valttikortista sekä Vastuu Groupin Taitorekisteristä ja edistyneimmistä kulunvalvontajärjestelmistä. Suorittanut saa myös sähköisen PDF-todistuksen, joka on helppo tallentaa ja kuljettaa mukana. Todistuksen voi aina näyttää tarvittaessa, ja kaikki työmaat tunnistavat sen.

Hyvästit kielimuurille

Rakennusala on nykypäivänä vahvasti kansainvälistynyt. ePerehdytys tarjoaakin monipuolisuutta myös laajalla kielivalikoimallaan. Yhä useampi työntekijä saa suorittaa perehdytyksen omalla äidinkielellään, mikä vähentää väärinkäsitysten ja tapaturmien riskiä. Kielivaihtoehtoihin lukeutuvat suomi, ruotsi, viro, venäjä, latvia, liettua, englanti, puola, romania, ukraina ja uzbek.
Verkossa suoritettavan koulutuksen voi luottaa olevan joka kerta ajan tasalla, sillä sitä kehitetään jatkuvasti. ePerehdytyksessä työntekijät saavat aina uusimmat tiedot ja taidot työturvallisuuden kehittämiseen, jolloin kaikkien toiminta työmaalla on tehokkaampaa ja turvallisempaa.

Mutkaton käyttöönotto

Miten ePerehdytyksen sitten saa käyttöönsä? Työnantaja tilaa ePerehdytyksen työntekijöiden käyttöön. Tilauksen ja maksun voi toimittaa helposti verkossa RATEKO:n verkkosivuilla joko kerta- tai kestotilauksena. Työnantaja välittää perehdytettäville ohjeet koulutusta varten ja seuraa suoritusten etenemistä.

Toimisto. Etualalla työpöytä ja tietokone. Taka-alalla ikkunan edessä ryhmä toimistotyöläisiä.

Turvallisempi tulevaisuus ePerehdytyksellä?

ePerehdytys on osoittautunut tehokkaaksi ja joustavaksi menetelmäksi työturvallisuuden varmistamiseen rakennusalalla. Sen avulla työntekijät saavat laadukkaan perehdytyksen nopeallakin varoitusajalla verkossa, mikä nopeuttaa ja helpottaa alan työtä. Uudet käytännöt ovatkin saaneet paljon positiivista palautetta rakennusalan ammattilaisilta, jotka ovat kokeneet perinteisen perehdytyskäytännön paikoin epäkäytännölliseksi. ePerehdytys on osa rakennusteollisuuden pyrkimystä kohti turvallisempia, luotettavampia ja teknologisempia työmaita. Sen tulevaisuudentavoitteet koostuvat esimerkiksi alan työturvallisuuden yhtenäistämisestä ja kokonaisvaltaisesta edistämisestä. ePerehdytyksen jatko näyttääkin valoisalta, ja se voi olla avain riskittömämpään rakennusalaan, kun työturvallisuutta tutkitaan ja kehitetään entisestään.

Lisätietoa ePerehdytyksestä

Liity postituslistalle

Liity postituslistalle

Liity sähköpostilistalle saadaksesi viimeisimmät kirjoitukset

You have Successfully Subscribed!

Pin It on Pinterest

Share This