fbpx

Meidän on ilo esitellä Sofia, joka on ensimmäisen vuoden ohjelmistokehityksen opiskelija Stadin AO:sta. Sofia on suorittanut kahden kuukauden harjoittelun Loginetsin ohjelmistokehityksen tiimissä. Kysyimme Sofialta miltä ohjelmistokehityksen harjoittelu tuntui ja hieman hänen tulevaisuuden näkymiin.

Mikä sai sinut kiinnostumaan ohjelmistokehityksestä?

Kymmenenvuotiaana sain ensimmäisen tietokoneeni. Innostuin kirjoittamaan blogeja ja tekemään kuvanmuokkauksia. En ajatellut uraa ohjelmistokehityksen parissa vielä silloin. Hakeuduin lukio-opintojen ohessa ravintola-alalle työskentelemään, kunnes koronan vuoksi minut lomautettiin työstäni.

Lähdin suunnittelemaan uutta suuntaa työelämään. Ohjelmistokehitys nousi ensimmäisenä kiinnostuksen kohteena ja päätin hakea kouluun opiskelemaan tieto- ja viestintätekniikkaa.

 

Miksi hait LogiNetsille harjoitteluun?

Opiskeluuni kuului kahden kuukauden pakollinen harjoittelu. Olin todella innoissani siitä, että pääsisin soveltamaan koulussa oppimiani asioita työelämässä. Opin itse parhaiten tekemällä asioita kuin lukemalla teoriaa.

Opettajani koulussa ehdotti harjoittelua LogiNetsilla. Hänen mielestä saisin tehokkaan opin ohjelmistokehityksestä LogiNetsin ammattilaisten kanssa. Laitoin hakemuksen LogiNetsille ja pääsin haastatteluun. Kaikki loksahti mukavasti kohdalleen ja sain harjoittelupaikan.

 

Minkälaisia tehtäviä olet päässyt tekemään harjoittelun aikana?

Olen päässyt sukeltamaan todella monipuoliseen kehityksen maailmaan. Harjoittelun aikana olen tutustunut mm. Valpas ja Nopsa järjestelmien kehitykseen. Olen tehnyt ohjelmisto sekä käyttöliittymän testausta, virheraportointia ja ohjelmistosuunnittelua. Kehitystyö on todella vienyt mennessään. Haasteiden ratkominen motivoi oppimaan lisää!

 

Minkälaiset tehtävät ovat olleet parhaita?

Nautin eniten virheraporttien tekemisestä. Tykkään ratkaista ongelmia muiden kanssa. LogiNetsilla olen pitänyt muiden kehittäjien työskentelyn seuraamisesta ja heidän kanssa kommunikoinnista. Tiimityö on antanut parhaimman opin ja kasvun. Todella mielenkiintoista on ollut nähdä ohjelmistokehitys kokonaisuutena. Parasta myös on ollut mahdollisuus työskennellä huipputyyppien kanssa.

 

Katse tulevaisuuteen – minkälaisia jatkosuunnitelmia sinulla on harjoittelun jälkeen?

Tänään on viimeinen ohjelmistokehityksen harjoittelupäiväni. Minulle tarjottiin jatkoa ja kesätyöpaikkaa. Parin viikon tauon jälkeen aloitan kesätyöt LogiNetsilla. Elokuun puolessa välissä menen takaisin kouluun. Tulevaisuudessa toivoisin työskenteleväni kyberturvallisuuden parissa, mikä on suuri intohimoni!

 

Haluaisitko tutustua lisää Sofian testaamiin järjestelmiin?

Saatat myös pitää näistä kirjoituksistamme:

 

Jaa artikkeli ystävälle tai kollegalle:

Liity postituslistalle

Liity postituslistalle

Liity sähköpostilistalle saadaksesi viimeisimmät kirjoitukset

You have Successfully Subscribed!

Pin It on Pinterest

Share This